RX Masters

Mikä on RX Masters?

Rallicross on rallin ja rata-autoilun vauhdikas yhdistelmä, jossa on yhdistetty tehokkaat autot, näyttävät ajolinjat ja kamppailulajin parhaat ominaisuudet. Radat ovat yhdistelmä soraa ja asfalttia. Radat ovat noin kilometrin mittaisia, pääsääntöisesti nopeita ja suunniteltu siten, että yksikään huippusuoritus tai kiivaat kamppailut sijoituksista ei jää yleisöltä näkemättä.


RX Masters on RX Masters Ry:n luoma yhteinen brändi kansallisille rallicross-kilpailulle. Kaikki kilpailut toteutetaan RX Masters brändin mukaisina, yhtenäisinä tapahtumakokonaisuuksina. Kilpailuissa ajetaan yhteensä neljässä eri autoluokassa. Kuninkuusluokkana toimii Supercar-luokka jossa autot ovat nelivetoisia ja varustettuna tehokkaalla turbomoottorilla. Kolme muuta luokkaa ovat V1600, Autokrossi ja KRC Open. Kaikkien luokkien autojen ulkomuoto on tuttu siviililiikenteestä. Autot on rakennettu täysiverisiksi kilpa-autoiksi siviiliauton koriin.


RX Masters-kilpailut ovat yksipäiväisiä tapahtumia sisältäen nähtävää radalla käytävien tiukkojen kamppailujen lisäksi myös yleisölle avoimella varikolla. Kilpailupäivät kruunaa päivän päättävät, huippujännittävät finaalit.

Luokkaesittely

Supercar

Tässä luokassa autot ovat nelivetoisia ja turboahdettuja. Nämä erityisesti rallicrossia varten rakennetut tehokkaat autot ovat pääluokka myös kansainvälisillä areenoilla. Luokka on viime vuosina ollut osallistujamääriä tarkasteltaessa suuressa nousussa ja kiinnostuksen myötä myös kaluston taso on samalla noussut rymisten kohti kansainvälistä huippua.

KRC Open

Luokka on kansalliseksi näyttäväksi temmellyskentäksi sorvattu luokka. Luokassa autojen virittäminen on melko vapaata. Luokan parhaimpien autojen tehot pyörivät lähes 400 hevosvoimassa ja se yhdistettynä tiukkaan kamppailuun ja yhteislähtöihin takaa, että nähtävää yleisölle riittää.

Autokrossi

Tästä luokasta löytyy monipuolisinta kalustoa. Autokrossi luokan auton voi rakentaa lähes mistä tahansa autosta. Rajaavana tekijänä on ainoastaan auton kuutiotilavuus riippuen vetotavasta ja siksi autokirjo tässä luokassa on varsin laaja. Autot voivat olla joko etu- tai takavetoisia ja moottori voi sijaita auton etuosassa, takana tai keskellä. Erittäin suositussa luokassa saavat kilpailla myös nuoret, nuorimmillaan kilpailuvuonna 15. täyttävät kuljettaja

V1600 RC

V1600 luokan autot ovat mallivuotta 2000 tai uudempia. Lähtökohtainen perusidea on ollut kehittää luokka jossa autot ovat tasaväkisiä ja kilpailukulut pysyvät kohtuullisena. Eri merkkejä luokasta löytyy toistakymmentä ja autot ovat tasaväkisiä sekä helppoja ajaa. Kaikki kuljettajat aloittelijoista kokeneisiin ovat kehuneet autojen ajettavuuksia. Erittäin suositussa luokassa saavat kilpailla myös nuoret, 15 vuodesta ylöspäin.

Kilpailuformaatti

Harjoitukset

Kilpailupäivää edeltävänä päivänä järjestetään vapaaehtoiset harjoitukset säävarauksella kilpailujärjestäjän päätöksen mukaisesti. Harjoitukset ajetaan luokittain kilpailun sääntöjen mukaisesti.

Lämmittely

Kilpailupäivän ratatapahtumat alkavat aamun lämmittelyllä jossa jokainen kuljettaja pääsee radalle yhden kerran kiertämään kaksi kierrosta.

Alkuerät

Jokainen kuljettaja ajaa kolme alkuerää. Alkuerissä ajetaan kolme kierrosta joiden aikana jokaisen kuljettajan tulee kiertää yhden kerran lisälenkki.

Alkuerien tuloksien perusteella kilpailijat jaetaan finaaleihin. Alkuerissä sijoille 1-4 sijoittuneet sijoitetaan A-finaaliin, sijoille 5-8 sijoittuneet B-finaaliin, sijoille 9-12 sijoittuneet C-finaaliin ja sijoille 13-18 sijoittuneet D-finaaliin. Finaalien kokonaismäärä riippuu kilpailun kilpailijamäärästä.

Finaalit

Finaaleissa ajetaan viisi kierrosta joiden aikana jokaisen kuljettajan tulee kiertää yhden kerran lisälenkki. Finaalit ajetaan kuuden auton lähtöinä jossa autot sijoitetaan kolmeen riviin, alkuerien nopein kuljettaja sijoitetaan A-finaalin paalupaikalle.

Alemma finaalin kaksi parasta kilpailijaa nousevat seuraavaan finaaliin. Kilpailupäivä päättyy luokittain ajettaviin A-finaaleihin joissa ratkaistaan kilpailun voittaja.

Säännöt

RX Masters-kilpailuiden säännöt julkaistaan kilpailukohtaisesti AKK:n KITI-järjestelmässä.